Microsoft Windows on varmasti monelle tuttu käyttöjärjestelmä. Se on tällä hetkellä maailman suosituin käyttöjärjestelmä, vaikka sitä ei edes käytetä tällä hetkellä puhelimissa. Microsoftin voittokulku alkoi jo 1990-luvulla, jolloin se esitteli ensimmäisen Windows version tietokoneelle. Vielä aikaisemmin tietokoneita käytettiin tekstipohjaisesti, mutta Windows toi markkinoilla graafisen käyttöliittymän. Tämän jälkeen hiirestä tulikin keskeinen osa tietokoneita ja tekstipohjaisia käyttöjärjestelmiä käytetään enemmän lähinnä palvelinten yhteydessä. Nykyään Windowsin asema on niin vahva, että sitä tulee tuskin pysäyttämään mikään.
Microsoft Windows 10 toi paljon uutta käyttöjärjestelmään
Microsoft Windows 10 julkaisu tapahtui vuonna 2015, joten sillekin alkaa jo pikkuhiljaa kertymään ikää. Joka tapauksessa se on kerännyt paljon kiitosta ihmisiltä ja monet pitävätkin sitä Microsoftin parhaan Windows-versiona tähän asti.
Windows 10 mukana tuli paljon uusia ominaisuuksia, joita ei vielä aikaisemmin siinä ollut. Ensinnäkin käyttöjärjestelmän graafinen ulkoasu päivitettiin paljon selkeämmäksi. Microsoft panosti paljon myös käyttöjärjestelmän sisäiseen virusturvaan, joten käyttäjien ei tarvitse enää ladata ulkopuolisia tietoturvaohjelmistoja tietokoneelle.
Kaikki ei ollut kuitenkaan pelkkä ruusuilla tanssimista, sillä Microsoft sai myös paljon kritiikkiä. Suurimman vastalauseiden ryöpyn sai se, että käyttöjärjestelmä seurasi aikaisempaa enemmän käyttäjää. Toisin sanoen Windows 10 lähettää paljon statistiikkaa Microsoftin palvelimille.
Microsoft lopettaa Windowsin 10 tuen tulevaisuudessa
Windows 10 ei ole kuitenkaan ikuinen käyttöjärjestelmä, vaan senkin aika tulee jonain päivänä täyteen. Tällä hetkellä odotellaan jo seuraavaa Windows versiota, joka on tulossa markkinoille kohta puolin. Kaikki odottavat mielenkiinnolla, minkälaisia ominaisuuksia se sisältää.
Microsoft on ilmoittanut lopettavansa Windows 10 tuen vuonna 2025. Siihen asti sitä on turvallista käyttää, sillä tämän jälkeen Microsoft ei enää julkaise tietoturvapäivityksiä. Ohjelmisto on erittäin tärkeä osa tietokoneen käyttämistä hyötytarkoituksiin, joten sen pitäminen ajan tasalla on erityisen tärkeää. Jos sinulla on jo Windows 10 lisenssi, niin saat todennäköisesti päivitettyä sen ilmaiseksi seuraavaan versioon.