Erilaiset ohjelmistot ovat esillä erityisesti pelimaailmassa, jossa peliteknologioita kehitetään salamannopeasti. Myös nettikasinoissa pelataan nykyään enimmäkseen netissä ja erilaisia uusia kasino-ohjelmistoja tulee markkinoille lisää vuosittain. Osa näistä pelinkehittäjistä on kuitenkin selvästi yli muiden. Seuraavaksi pääsetkin tutustumaan paremmin näihin kasinopelaamisen kuninkaisiin.
Mitkä ovat laadukkaan peliohjelmiston ominaisuuksia?
Ennen kuin tutustutaan hieman tarkemmin erilaisiin kasino-ohjelmistoihin, on hyvä perehtyä siihen, mistä laadukas peliohjelmisto on tehty. Ensinnäkin parhailla peliohjelmoijilla on monesti useamman vuoden kokemus pelien kehittämisessä. Joskus törmää toki myös uusiin, mutta taitaviin pelinkehittäjiin.
Laadukas peliohjelmisto kiinnittää huomiota sekä pelien visuaalisiin ominaisuuksiin että äänimaailmaan. Kun nämä pelaavat hyvin yhteen, pelikokemuskin on mukavampi. Nykymaailmassa on myös huomionarvoista, että tietoturvallisuuteen on kiinnitettävä enemmän huomiota. Tästä syystä muun muassa NetEnt ja Microgaming pyrkivät testaamaan pelejään aktiivisesti. Näin pystytään välttämään pelien algoritmin hakkeroimisesta aiheutuvat ongelmat.
Koska teknologia kehittyy valtavaa vauhtia, on tietysti myös olennaista, että peliohjelmisto päivittää pelejään tarpeeksi usein. Monista kasinopeleistä on jo olemassa mobiiliversio, mutta uusien älypuhelimien myötä pelejä on muokattava jatkuvasti.
Jos kasino-ohjelmistot ja kasinomaailman uusimmat ilmiöt kiinnostavat, tutustu kasinouutisiin.
NetEnt
NetEnt on yksi kasinomaailman tunnetuimmista pelinkehittäjistä ja heidän ohjelmistollaan toimivia pelejä onkin jo yli 200 kappaletta. Monet näistä peleistä ovat hyvin suosittuja ja nettikasinoiden vakiopelejä.
Menestys ei ole kuitenkaan tullut yhdessä yössä, vaan NetEnt on kehittänyt pelejä jo vuodesta 1996 alkaen. Ei siis ole ihme, että nykyään he ovat peliohjelmoinnin ammattilaisia. NetEntin peleissä on kiinnitetty huomiota 3D-grafiikkaan, käyttäjäystävällisyyteen sekä parempaan pelattavuuteen. Nykyään monista ohjelmiston peleistä on olemassa myös laadukas mobiiliversio, jolloin pelikokemus ei kärsi, vaikka pelaisikin pienemmällä näytöllä.
Microgaming
Microgaming loistaa erityisesti ohjelmoitujen pelien määrällä. Niitä on nimittäin jo yli 850 erilaista ja pelit on jopa käännetty eri kielille. Microgaming on tehnyt historiaa nettikasinoiden maailmassa, sillä he olivat ensimmäisiä, jotka kehittivät kasinosivustolle monitoimisen ohjelmiston. Lisäksi he ovat tunnettuja moderneista 3D-kolikkopeleistä, joita löytyy nykyään lähes kaikista nettikasinoista.
Microgaming on pitänyt myös huolta siitä, että nettikasinoissa pääsisi pelaamaan mahdollisimman mukavasti ja turvallisesti.
Evolution
Evolution eli entiseltä nimeltään Evolution Gaming on erittäin tunnettu kasino-ohjelmisto, joka perustettiin vuonna 2006. Evolution on erityisen tunnettu livepeleistään sekä videopokerista. Näissä peleissä mukana on livejakaja, joka pitää huolta siitä, että kaikki sujuu odotusten mukaisesti pelin aikana. Hän myös varmistaa osaltaan, että pelaaminen tapahtuu vastuullisesti.
Livepelit tuovat pelaajan kotiin täysin erilaisen pelikokemuksen, joka muistuttaa jo paljon oikean kasinon tunnelmaa. Evolution-ohjelmiston kehittämien livepelien suosio on ollut selvässä kasvussa viime vuosina.
Betsoft
Betsoft kuuluu myöskin tunnettujen ja laadukkaiden pelinkehittäjien joukkoon. Heidän ohjelmistollaan toimivat monet 3D-kolikkopelit sekä yli 150 erilaista kasinopeliä. Betsoft on panostanut erityisesti käyttäjäystävällisyyteen ja heidän pelit toimivat useilla eri laitteilla, kuten älypuhelimilla.
1×2 Gaming
1×2 Gaming on kasino-ohjelmisto, joka perustettiin vuonna 2003 Iso-Britanniassa. Tämä ohjelmisto ei ole ihan niin tunnettu kuin yläpuolella mainitut ja pelejäkin on kehitetty vasta noin 30 erilaista. 1×2 Gaming -ohjelmiston pelit ovat kuitenkin teemaltaan uniikin sarjakuvamaisia, jonka on kenties tarkoitus luoda nostalgista pelitunnelmaa.
Perinteisten kolikkopelien lisäksi ohjelmisto mahdollistaa esimerkiksi blackjackin ja ruletin pelaamisen. Urheilun ystävät voivat kokeilla urheiluvedonlyöntiä esimerkiksi jalkapallossa tai jääkiekossa.
Hyvä peliohjelmisto takaa hyvän pelikokemuksen
Tutkimusten mukaan pelaaminen kehittää aivoja ja auttaa myös rentoutumaan. Laadukas peliohjelmisto osaa luoda sellaisen peliympäristön, jossa pääsee pelaamaan mutkattomasti ja turvallisesti. Pelien parissa kuuluu viihtyä.